Postaus 30: kysymyksiä ja vastauksia vol. 1

Tämä postaus keskittyy vastaamaan anonyymeihin kysymyksiin ja uteluihin änkytyksestä. Tähdennän, että seuraavat vastaukset koskevat minua, ellei erikseen mainita, että ne voisivat päteä änkytykseen ja änkyttäjiin yleisesti. Vol. 2 tulee jos tulee.

Eiköhän anneta palaa.



Onko änkytys ollut koko elämäsi ajan?

On. Oireita taas on ollut nelivuotiaasta asti. Arvelen, että muuan pelästyminen laukaisi oireet ja mahdollisesti muitakin psyykkisiä haittoja. Ehkä käsittelen tapausta paremmin jossakin tulevassa postauksessa (itse asiassa en muista enkä jaksa kaivaa olenko jo käsitellyt).

Miltä änkytys tuntuu kielessä/kurkussa/kropassa? Tuleeko jonkinlainen "suonenveto" kun änkyttää?

En ole aivan varma, mitä suonenvedolla tässä varsinaisesti tarkoitetaan, mutta yritän jotenkin vastata. Änkyttäessä puhe-elimistöön ja hengityslihaksistoon syntyy painetta, mutta se ei erikseen reväytä tai kramppaa mitään yksittäistä lihasta. Sana vain jää jumiin - se ei vain tule ulos syystä tai toisesta.

Miltä tuntuu, kun änkyttää?

Joskus änkytys on kevyttä, joskus hyvin intensiivistä. Toisina hetkinä änkytys ei luo ahdistusta, mutta usein kova änkytys rasittaa kehoa valtavasti ja henki meinaa loppua. Joskus on loppunutkin, ja silloin tulee ristiriitatilanteita kehon ja tavoitteen välillä. Jos tavoite on saada virke loppuun, mutta keho pettää, voi olla hankala tehdä niiden välille kompromissi.

Änkyttääkö joskus enemmän, esimerkiksi jos jännittää?

Jännittäessä kyllä. Tähän on toisaalta myös tietty poikkeus: tietynlaisissa stressitilanteissa ei välttämättä änkytä, jos onnistuu ottamaan psyykkisen roolin tilannetta varten. Tässä roolissa puhe muuttuu sujuvaksi, koska tilanne erikseen vaatii sitä. Tämä ei kuitenkaan tule kaikilla ihmisillä. Stressi ja jännitys vaikuttavat puheen laatuun. Itse änkytän enemmän stressaantuneena ja jännittyneenä. Änkytyksen laatu ja määrä todella riippuvat hetkestä ja päivästä.

Käytkö puheterapiassa tms., ja auttaako se?

Kävin, en käy enää. Ei auttanut, koska en kokenut todellista tarvetta muuttaa änkytysoireitani suuntaan eikä toiseen. En kyennyt vastaanottamaan terapiaa, vaikka hoitoa sainkin monta vuotta ja kävin myös vertaistuessa.

Tämänhetkiset änkytysterapiamuodot jakautuvat mekaaniseen ja psyykkiseen terapiaan. Mekaaniseen puoleen kuuluvat puheäänteiden korjaaminen ja treenaaminen. Psyykkinen terapia perustuu minun kokemukseni mukaan änkyttäjän itseluottamuksen ja itsearvostuksen kohottamiseen, mutta änkytykseen keskittyen. Myös mindfulnessia olen kokeillut.

Saatko puhuttua normaalisti esimerkiksi kassalla?

Kuten aiemmin mainittiin, tähän voi ottaa sujuvan puhujan roolin, jolloin myös ulospäin näkyvä persoona muuttuu jonkin verran. Olen luonteeltani sisäänpäin kääntynyt, mutta esimerkiksi kassalla ja muissa asiontitilanteissa otan monesti ekstrovertin kuoren. Se auttaa puhetta, sillä silloin kiertää tavalliset psykologiset esteet, jotka normaalisti haittaavat puhetta. Ei ole oma itsensä. Myös mekaaninen selkeä artikulointi auttaa paljon puheeseen, mutta koska en ole harjoitellut mekaanista puolta kunnolla, joudun jättämään osan tarkoituksesta ja viestistä pois.

Rajoittaako änkytys elämää? Jätätkö asioita tekemättä tai sanomatta tai osallistumatta?

Rajoittaa, mutta ei valtavasti. Olen puheeni suhteen rohkea. Joskus jätän asioita tekemättä, jos kyseessä on sekunnin murto-osien tilaisuuksista.

Saako puheen rauhoittumaan kesken lauseen, jos alkaa änkyttää?

Tiedostaminen auttaa puheeseen ylipäätään. Ainakin itselleni tiedostaminen on hyvin raskasta enkä pysty pitämään tietoisuuttani änkytyksessä kovin pitkään. Sitä on niin tottunut välttämään änkytyksen käsittelyä niin pitkään.

Onko se lähtöisin aivoista vai onko kielessä/kitalaessa jokin patti? Toisin sanoen mistä änkytys johtuu? 

Tiede ei ole löytänyt yksiselitteistä vastausta. Sen voin suoralta kädeltä sanoa, ettei kyseessä ole mikään fyysinen patti kielessä tai kitalaessa. Änkytys on suurelta, suurelta osin psykologinen häiriö, jonka alkulähde luultavasti löytyy aivoista. Tiedetään, että änkytys on periytyvää, ja uusimmat tutkimukset puoltavat ajatusta, että kyseessä olisi kommunikaatio- eikä puhetekninen häiriö.

Ovatko muut elämän osa-alueet OK?

Riippuu asenteesta. Oma asenteeni elämään on lähtökohtaisesti tyhmähkö.

Vaikuttaako änkytyksesi ulkonäköön tai sisäiseen minään?

Heh, mitenkö olisin erilainen jollen änkyttäisi? Katson, että se muokkaa elämää siinä missä mikä tahansa muukin asia. Näen, että ilman änkytystä en välttämättä olisi niin rohkea lähestymään ihmisiä. Olen oppinut sivuuttamaan änkytyksen esteenä.

Tunteeko olonsa hankalaksi ihmisten seurassa, kun änkyttää?

Toisinaan, riippuen tilanteesta ja miten paljon tilanne vaatii sujuvaa puhetta. Kommunikaatio-ongelmia tulee minulla harvoin, tai olen tottunut niihin niin perusteellisesti, että sopeudun ja annan itselleni enemmän aikaa puhua.

Onko hyvä vai huono avittaa änkyttävää, kun hän etsii sanaa?

Tartun heti ilmaisuun 'etsii sanaa', vaikken oletakaan sitä tässä tarkoitettavan kirjaimellisesti. Änkyttäjä ei yleensä etsi sanaa, hän vain yrittää saada sen sanottua. Moni änkyttäjä tosin etsii synonyymejä tai kiertoilmauksia, jos tietää ettei sanaa saa "kuitenkaan" sanottua.

Sitten itse kysymykseen: yleisesti ottaen ei ole hyväksi auttaa änkyttäjää sanomalla ja näin arvaamalla tuleva sana. Änkyttäjälle on usein tärkeää, että hän saa sanottua sanan omin voimin, ettei hänen tarvitse turvautua muiden apuun omassa puheessaan. Puhe kuitenkin on melko perustavanlaatuinen osa ihmisen kommunikaatiota. Paras on kysyä änkyttäjältä itseltään, miten hän tahtoo jumeihin suhtauduttavan.

Suhtaudutaanko sinuun eri tavalla kuin muihin, koska änkytät?

Varmasti. En osaa sanoa tarkalleen millä tavalla, mutta tietyissä tilanteissa eron huomaa. Minulle annetaan joissakin tapauksissa enemmän aikaa ja tilaa puhua kuin muille. Yleensä, kun vastapuoli on ymmärtänyt änkytyksen olevan vain puhetapa eikä minua määrittävä asia, hän rentoutuu ja kohtelee minua kuten ketä tahansa puhetoveria. Ensireaktiot ovat väistämättömiä ja tahdottomia, ja ymmärrän täysin jos sellaisia esiintyy.

Mikä on eniten harmittanut toisten suhtautumisessa?

Se, että toisinaan änkyttäjää ei yritetä ymmärtää, vaan siitä pahimmillaan ahdistutaan ja se sivutetaan vikana eikä sen kummemmin oikeastaan katsota änkytyksen läpi itse ihmistä. Sama ongelma tosin on lähes kaikissa muissakin poikkeamissa. Itseäni on aina kohdeltu hyvin änkyttäjänä. Eniten omalla kohdallani harmittaa, ettei änkytyksestä puhuta eikä kysytä tarpeeksi. Viime aikoina varsinkin kouluni opettajisto on ottanut sen puheeksi entistä enemmän. Pointti on osoittaa, ettei asia ole tabu.

Hävettääkö änkytys?

Yksilöllistä. Lähtökohtaisesti katsoisin, että koska änkytys ei ole yhteiskunnassa normaalia, se voi aiheuttaa häpeän tunnetta. Änkyttäjä voi kokea, ettei kykene olemaan odotusten mukainen puhuja, ja jotkut sulkeutuvat lähes täysin muilta ihmisiltä sen vuoksi. Jos ihminen ei saa tukea muilta ihmisiltä, hänelle syntyy epäluottamus itseä ja muita kohtaan.

Itse en ole koskaan varsinaisesti hävennyt änkytystäni. Olen kokenut turhautumista, alemmuutta ja kyvyttömyyttä, mutta änkytys itsessään ei ole ollut häpeän aihe. Olen aina saanut asianmukaista tukea ja ihmisten hyväksyntää änkytyksen suhteen. Kuten mainitsinkin, minua ei ole kohdeltu änkytyksen takia kaltoin - ei edes kiusattu, mitä ihmettelen. En ole varmaankaan vain antanut aihetta kiusata, kun olen osoittanut olevani sinut asian kanssa. Siihen ei ole tartuttu eikä minua ole sen takia eristetty.

Postaus 29: Änkytys on kuin iso arpi kasvoissa

"Änkytys on kuin iso arpi kasvoissa. Siitä ei puhuta, koska se on tabu, mutta se vaikuttaa ihmisten ensivaikutelmiin."

Suunnilleen näin sanoi ystäväni eräänä kauniina iltana. Se sai aikaan ajatusketjun.

Olen sitä mieltä, että änkytyksestä puhuminen edistäisi sen vastaanottamista yhteiskunnassa. Ei riitä, että änkyttävät ihmiset puolustavat itseään ja puhuvat itsestään. Tarvittaisiin sujuvien puhujien mielipiteitä ja kysymyksiä. Me, jotka änkytämme, emme tiedä mitä sujuvat puhujat meistä todella ajattelevat. Tiedämme yksittäisten ihmisten mielipiteitä, mutta emme tiedä yleistä asennetta.

Tarvitaan ihmisiä, jotka haluavat ymmärtää änkyttäjiä. Tarvitaan ihmisiä, jotka eivät halua lakaista änkytystä maton alle ja esittää, että kaikki on hyvin. Tarvitaan ihmismassoja, jotka voivat sanoa änkyttäjille, ettei heidän tarvitse hävetä ja että heillä on aikaa sanoa sanottavansa. Tarvitaan yleistä asennemuutosta.

Änkytys ei ole mikään mörkö, ei änkyttäjälle eikä sujuvalle puhujalle. Änkytyksen tulisi olla normi siinä missä sujuvankin puheen - siinä missä vasenkätisyyden suhteessa oikeakätisyyteen ja homoseksuaalisuuden suhteessa heteroseksuaalisuuteen. Änkytys on vamma vain sen vuoksi, että sitä ei pidetä tasavertaisena puhetapana sujuvan rinnalla.

Hiljaisuus asiasta on parempi kuin viha, tiedostan sen. Se on silti vain alku.

Postaus 28: elä ja elä, mällää elämällä

Nyt viimeistään voin sanoa, että stressiä on. Syksyn ensimmäiset näppylät alkavat tehdä sinileväkukintoja pitkin naamataulua.

Heti kun koulu alkoi, änkytys paheni aivan uskomattomiin sfääreihin - tai sitten huomaan sen stressin alla entistäkin vahvempana, ja huomaamisen kautta se sitten pahentuu. Olen tällä hetkellä suhteellisen apaattisella tuulella.

Lomalla törmäsin Puheen Vuoro -lehdessä väitteeseen, ettei änkytys olisikaan puhehäiriö vaan ytimeltään kommunikaatiohäiriö. Vastikään on näet todettu, että myös viittomakielisillä esiintyy änkytystä 'puheessaan'. Toistaiseksi näyttöä ei ole tarpeeksi, että voitaisiin sanoa mitään kunnollista, mutta tähän suuntaan näytettäisiin olevan menossa. Tämä antaa toivoa siihen, että puhetekniikoiden harjoittelu olisikin pysyvämpää eikä vain änkytyksen peittämistä - ikään kuin psykoterapiaa, jolla voidaan pysyvästi muuttaa aivojen kemiaa eikä vain syytää masennuslääkkeitä kurkusta alas.

Jatkan meditointia ja koulunkäyntiä.

Postaus 27: viileä kesätuuli hönkii

Ihmismeri Tampere-talon isossa salissa saa paatuneenkin hätkähtämään. Vielä komeampi näky on, kun 218 uutta ylioppilasta nostaa samanaikaisesti ylioppilaslakin päähänsä. Rehtorin puhe oli yhtä vakuuttava kuin aina.

Myös tuoreen ylioppilaan puhe pisti miettimään. Pystyisinkö minäkin puhumaan tuhansien edessä ylpeänä? Olen melko varma siitä, että pystyisin, sillä puhe ei enää ole este elämässä. Elämästä on tullut pikku hiljaa enemmän ja enemmän seikkailua.

Olen aikaisempina vuosina pannut merkille, että lomailu saa puheeni hankaloitumaan. Se saattaa ensi kuulemalta vaikuttaa todella epäloogiselta, sillä eivätkös nimenomaan sosiaaliset tilanteet saa änkytyksen pintaan? Olen kuitenkin alkanut änkyttää jopa yksin ollessani, mikä jo itsessään on harvinaista. Mitä vähemmän puhuu perheen ulkopuolisille ihmisille, sitä isommat tiedostamattomat paineet pääsevät kasaantumaan. Se paine leviää myös perheen sisälle, jolloin heillekin puhumisesta tulee hankalampaa. En tiedä, mikä tämän ketjun lopulta aiheuttaa tai mihin tarttua. Sen tiedän, että siihen voi kuitenkin varautua.

Jotkut selviytyjä-änkyttäjät ottavat tavoitteekseen puhua ihmisille niin paljon kuin mahdollista. He soittavat asiansa, yrittävät asioida kaikkien kassojen ja henkilökunnan kanssa, yrittävät löytää puhuttavaa sieltäkin minne ei olisi asiaa. He käyttävät kaikki tekosyyt saadakseen puhua. Pidän tätä lähestymistapaa itselleni melko sopimattomana, koska puhun muutenkin paljon. Ilmaisen sillä itseäni melkeinpä eniten - tosin en yhtä tehokkaasti kuin kirjoittaen. Nostan kuitenkin hattua niille, jotka pystyvät pakottamaan itsensä puhumaan.

Olen myös pohtinut sujuvan puheen tärkeyttä. En pidä sitä itseisarvoisena enää, vaikka joissakin tilanteissa sen toivoisi olevan vaihtoehto. Rakastan änkytystä, totta puhuakseni. Se ei ole vain este, vaan myös elämänkumppani lapsuudesta asti. Se on kuin ystävä, joka on välillä hankala, välillä sujuva. Miksi rikkoisin välit hyvän ystävän kanssa? Se tarvitsee välillä oman aikansa kuten minäkin. Sen on oltava joskus hankala, sillä sitä minäkin usein olen. Jos en antaisi sille omaa tilaa, tuntuisi vain pahalta. En voi olla vain sujuva puhuja.

Taidan mennä kuuntelemaan musiikkia.

Postaus 26: aamunavaus

Pidin tänä tiistaina 6.5. koululle aamunavauspuheen, joka sisälsi motivaatiota, huumoria ja sen sellaista. En varsinaisesti pidä sitä isona askeleena eteenpäin, mutta puhe osoitti, että kykenen hallitsemaan änkytystä ja puhetta tarvittaessa hyvinkin tehokkaasti. Puheen jälkeen muutama sanoikin, ettei ollut aluksi uskoa, että kyseessä todella olin minä, mutta puheen lopussa mainitsin nimeni.

Voi olla, että pidän aamunavauksia vastaisuudessakin. Juuri nyt tuntuu, että pystyn puhumaan ja pitämään puheita. Ne ovat lopulta kaksi eri asiaa, vaikka liittyvätkin yhteen. Puheen pitäminen vaatii tietynlaista omaan asiaan perehtymistä, mutta itse puhuminen on isolta osin mekaanista ja kysyy aivan toisen mielen alueen hallintaa.

Puhuminen tuntui hauskalta ja jännittävältä. Pääsi esiintymään asialla, joka ei ole itselle aivan itsestään selvää. Puhuminen on minulle todella luonnollinen tapa esiintyä ja ilmaista, mutta änkytys tekee siihen tiettyjä ristiriitoja. En ole antanut niiden koskaan häiritä, vaikka joissakin tapauksissa ne ovat olleet kertakaikkinen este. Nämä ovat kuitenkin poikkeustapauksia.

Tiedättekö, miltä tuntuu saada hyvää palautetta puheesta? Se tuntuu kenestä tahansa varmasti upealta. En sano olevani mikään poikkeus, vaan sitä vain, että kehut kannustavat, ja kritiikki vahvistaa.

Postaus 25: ja sipaisin teetä

Puhuin eilen änkytyksestä tyttöystäväni kanssa. Päädyin siinä pitkälti siihen tulokseen, ettei minulla ole varsinaista tarvetta päästä siitä eroon, vaikka se joskus äityykin pahaksi.

Ikään kuin änkytys olisi häpeällinen asia, joka täytyy saada pois tieltä. Olisi tietysti hyvä voida olla änkyttämättä silloin, kun sitä oikeasti tarvitsee. Se on vain käytännön häikkä, eikä se voi minun älykkyyttäni, kykyjäni, ihmisarvoani, sosiaalista asemaani, sosiaalisia suhteitani eikä mitään muitakaan asioita määrittää.

Minä nyt vain satun änkyttämään.

Postaus 24: Eteenpäin! sanoi vierivä kivi sammaleissa

Voi jumaleissön.

Minusta tuntuu tänään, että puhe on ollut melko helppoa suhteessa siihen, miten vähän on tullut unta. Kenties niillä ei olekaan ihan suoraa yhteyttä. On se ihminen monimutkainen koneisto.

Vanhoista tavoista on vaikea päästä eroon. Helvetti soikoon miten syvälle juurtuneita ne ovatkaan. Jos haluaisin oikeasti päästä eroon niistä, keskittäisin kaiken tahtoni unensaantiin, puheeseen, meditaatioon, joogaan, kokemiseen, tekemiseen. Sen sijaan vähentäisin ajattelua ja tunteiden ohjailua elämässä. Ne harvoin ohjaavat oikeaan suuntaan. Toisaalta aina käsketään seurata sydäntään. Sydän ja tunteet tosin lienevät melko lailla eri asiat.

Tämä vierivä kivi ottaa elämänsä haltuun pienin rykäyksin.

Onnellisina hetkinä en päädy kirjoittamaan blogina. Kirjoitan tätä pääasiassa silloin, kun keljuttaa tai väsyttää. Sitä on nyt paljon ilmassa.

Sain oman alan kesätöitä, siitä olen iloinen.

Ja aurinko paistaa, jumaleissön!